Ketterää lukemista
02.03.2009 | Lare Lekman | Kommentoi
Henrik Knibergin Scrum and XP from the Trenches - How we do Scrum on monesta syystä suositeltava kirja aloitteleville sekä edistyneemmille ketterille tiimeille, ScrumMastereille ja tuoteomistajille.
Ensinnäkin kirja on kunnioitettavan lyhyt, vain 127 sivua suurella fontilla ja selkeällä kuvituksella. Kirja tulee siis helpommin luettua, varsinkin kun se pureutuu heti alusta mainostamaansa asiaan - “How we do Scrum”. Ketterien menetelmien toteuttamisessa ongelmana on harvemmin tiedon puute, vaan sinänsä yksinkertaisten menetelmien käytännön soveltaminen kehitystiimin, asiakkaan ja yrityksen parhaaksi. Tähän kirja on hyvä lääke erityisesti kehitystiimien osalta.
Henrik antaa runsaasti konkreettisia esimerkkejä, kuinka Scrum ja eXtreme Programming (XP) -menetelmät kannattaa käytännössä toteuttaa tiimitasolla. Vaikka yhden kehitystiimin ratkaisut eivät välttämättä sovellu kaikkiin ohjelmistokehityksen ongelmiin, antaa kirja mainion lähtökohdan oman ketterän kehitysformaatin ja -kulttuurin luomiseen.
Uusimman PDF-version voi ladata ilmaiseksi rekisteröitymällä InfoQ-käyttäjäksi. Suosittelen myös tilaamaan helpommin luettavan pokkariversion parilla kympillä esimerkiksi Amazonista.


